Markku Kulmala

Wihuri International Prize 2017

Akateemikko Markku Kulmala (s. 1958, Forssa) on maailman johtava ilmakehätieteiden tutkija. Hän valmistui fysiikan tohtoriksi vuonna 1988 Helsingin yliopistossa. Helsingin yliopistossa professorina ja Kuopion ylipistossa dosenttina työskentelevä Kulmala on julkaissut uransa aikana yli 860 alkuperäistä tutkimuspaperia ja kouluttanut peräti 66 väitöskirjatutkijaa.

Kulmalan tutkimuksen keskiössä ovat ilmakehän pienet hiukkaset sekä metsän ja ilmakehän vuorovaikutussuhteet. Kulmalan tutkimusaihe on olennaista tietoa ilmakehän laadun ennustamisessa ja täten myös ilmastonmuutoksen tutkimuksessa. Hän on perustanut kolme ilmakehän pitoisuuksista mittaavaa SMEAR-asemaa ympäri Suomea ja tehnyt pitkäjänteisesti töitä saadakseen jatkuvaa ja tarkkaa dataa tutkimuskäyttöön. Lisäksi Kulmala on osallistunut projekteihin, jotka yrittävät selvittää Kiinan ilmansaasteongelmia, ja hän on ainoana suomalaisena Kiinan tiedeakatemian jäsen.

Kulmala on monella mittarilla poikkeuksellisen menestyksekäs tutkija. Keväällä 2017 hänelle myönnettiin akateemikon arvonimi ja hänen tutkimushankkeensa sai 2,5 miljoonan euron Euroopan tutkimusneuvoston rahoituksen. Hän on geotieteiden alalla seitsemättä vuotta peräkkäin maailman viitatuin tutkija.

Kaikki kansallisuudet ↓

Kaikki vuodet ↓

Kaikki toimialat ↓

  • Valitse kansallisuus
  • Kaikki
  • Denmark
  • Finland
  • Netherlands
  • Sweden
  • Switzerland
  • UK
  • USA
  • Valitse vuosi
  • Kaikki
  • 2017
  • 2015
  • 2012
  • 2003
  • 1997
  • 1994
  • 1991
  • 1988
  • 1985
  • 1983
  • 1982
  • 1979
  • 1976
  • 1971
  • 1968
  • 1961
  • 1958
  • Valitse toimiala
  • Kaikki
  • Agricultural Economics
  • Architecture
  • Bioeconomics
  • Climate Change Research
  • Economics
  • Forestry
  • Mathematics
  • Medical Biochemistry
  • Medicine
  • Metallurgy
  • Meteorology
  • Music
  • Nutrition
  • Peace Research
  • Pediatrics
  • Philosophy
  • Physics
  • Technical Physics